Lähdimme lauantaina 14.3. aamu kolmen jälkeen ajelemaan kohti Destiniä, Floridaa. Yrityksistä huolimatta emme saaneet käyttöömme gps-paikanninta, joten jouduimme turvautumaan paperikarttoihin. Nukuin ensimmäisen pätkän, jonka aikana ilmeisesti highway Oxfordista Tupeloon oli suljettu ja jouduimme pienelle seikkailureitille. Silja hoiti tilanteen hienosti ja olimme selvillä vesillä kun minä siirryin rattiin. Matka kesti yhteensä reilut 8 tuntia muutalla tauolla.
Destinissä säiden puolesta ei käynyt ihan paras mahdollinen flaksi, oli pilvistä/viileää/sateista lauantaista maanantaihin. Onneksi aurinko kuitenkin antoi parhaansa edes tiistaina, jolloin ainoastaan löhöilimme rannalla ennen ajoa takaisin. Uin kuitenkin meressä (se oli lämmin etenkin kylmempinä päivinä), otin mollikkaa, heittelin frisbeetä... Mitä nyt kunnon rantalomaan kuuluu. Aallotkin oli mielekkään miehekkäät. Lisäksi tutustuimme joukkoon opiskelijoita Oklahomasta, jotka kutsuivat meidät viettämään iltaa heidän taloonsa. Ne oli hyvät juhlat.
Asuimme 5 hengen vuokratussa condossa 100 metrin päässä rannasta. Meitä yhteensä oli 9, joten hieman tiivis tunnelma oli. Jaoimme tilan Wyomingilaisten kanssa, jotka sen varsinaisesti oli vuokrannut. Erittäin mukavaa sakkia kaikki.Alueena Destin oli yllättävän suuri, mutta erittäin rauhallinen. Lonely Planetilla ei ollut kaupungista sanottavaa ollenkaan, joten spring breakin ulkopuolella kaupunki tuntuu olevan lähinnä perheille suunnattu tyyni rantaparatiisi. Nyt tietysti tilanne oli aivan toinen, sillä opiskelijoita oli tuhansittain. Voisin kenties palata vielä Destiniin ja perustaa oman hotellin alla olevan viereen. Nimeksi antaisin "The Brotherhood of Steel".
Hyvin nukutun 3 tunnin jälkeen keskiviikkoaamuna saimme ensin kyydin Memphisiin, josta hyppäsimme Megabusiin kohti Chicagoa. Matka kesti n. 10 tuntia. Illalla saavuttuamme otimme taksit asuinpaikkoihimme. Nukuin yöni Arlington Hostellissa, parinkymmenen minuutin matkan päässä keskustasta eli "The Loopista". Asuinympäristö oli erittäin viihtyisä ja rauhallinen, eikä hostellistakaan löytynyt valittamisen varaa. Vaikka hain halvimpaan ja suurimpaan mahdolliseen dormiin, nukuin neljän hengen huoneessa ja maksoin 33$/yö. Mielestäni kohtuullista. 5 minuutin kävely lähimmälle metroasemalle, jolla pääsin oikeastaan kaikkialle, mihin halusinkin. Ja metro kulki vielä läpi vuorokauden, joka oli erittäin hyvä asia. Muutenkin Chicagosta jäivät päällimmäisenä mieleen adjektiivit siisti, ystävällinen, helppo...
Mitä sitten tein Chicagossa? Meillä oli kaksi ohjaajaa matkalla, jotka sanoivat mitä he aikoisivat kunakin päivänä tehdä. Saimme itse päättää, menisimmekö mukaan vai seikkailisimmeko itseksemme. Henkilökohtaisesti puolet ajasta olin ryhmän mukana ja puolet kuljeskelin itse omien intressieni perässä. Kävin katsastamassa Van Goghia sekä muuta perinteistä taidetta Art Institutessa, sekä uudempaa ja eksoottisempaa muotoilua Museum of Contemporary Artsissa. Ei se nyt Kiasmaa voita, mutta erittäin hieno näyttely joka tapauksessa. Jos arkkitehdeille sanoo nimi Buckminster Fuller, saa olla mielissään ;)
Lisäksi kävimme katsastamassa Lincoln Parkin eläintarhan, joka oli ilmaiseksi kohteeksi erittäin kattava. Muutamat eksoottisimmat elikot (esim elefantti) oli edelleen talviteloilla, mutta kyllä siellä kuhina jo kävi. Enpä ole eläissäni ollut viiden sentin päässä ilmielävästä tiikeristä.
Silja älysi katsastaa pelitilanteen NHL.n saralla. Perjantai-iltana suuntasimme United Centeriin, Chicago Blackhawksien kotiareenalle. Inkkareita vastassa oli Edmonton Oilers. Areena oli huikea, etenkin Synergia halliin verrattuna. 20 500 paikkainen halli oli lähes täynnään ja tunnelma sen mukainen. Meille oli tarjolla ainoastaan seisomapaikkoja aivan ylimmältä piippuhyllyltä, mutta näkymä oli silti hyvä. Saimme vielä tavaraa koko rahan edestä, peliin mahtui yksi rangaistuslaukaus, jatkoaika sekä rankkarit. Vahinko vain että ottelu päättyi 4-5 vieraiden hyväksi.
Olin itse tilannut lipun DeVotchKan keikalle Riviera Theatreen. Tapahtuma oli minifestivaali, jossa oli kolme muuta bändiä tuon lisäksi. Varsinainen pääesiintyjä oli Les Claypool, Primus-bändin basistin oma projekti. Sali oli todella upea pieni ja vanha oopperasali, joka oli muunnettu nykyaikaisempien vaatimusten mukaan. Meidän ryhmästä oli ainoa siellä, mutten suinkaan ollut yksin. Tapahtuma oli loppuun myyty. festarilippu 31$, plus posti- ym kuluja melkein kymppi lisää. Oli silti hankkimisen arvoinen. Livemusiikki on jotain, mihin mielelläni panostan. Varsinkin tällaissa tapauksissa.
Vähän harmittaa että päivät selvästi loppuivat kesken. Olisin mielelläni jäänyt etenkin Chicagoon pariksi ylimääräiseksi päiväksi, sillä tekemistä ja näkemistä olisi kyllä riittänyt. Rakastan tuota kaupunkia. Eikä Floridassakaan ollut valittamista. Kaiken kaikkiaan college-kulttuurin yksi päätapahtumista oli kohdallani enemmän kuin onnistunut. Näillä eväillä pitäisi jaksaa vielä reilu kuukausi puurtaa kursseilla ennen loppukokeita toukokuun alussa. Kylläpäs se aika lentääkin.
Tuossa vielä kuva kaupungista 96 kerroksesta auringon laskiessa. Ja alempana kuva Oxford-iskuryhmästä (ylärivissä Silja, Hidemi, Mariam, Yumi, Kyoko, Boram, Hyejin, Yeani, minä, Maury sekä Maria. Toisessa rivissä Paulina, Paloma sekä Pilar. Alimmaisena Franz ja Michael) sekä suuresta kromatusta pavusta.
Niin, matkaa tein kaiken kaikkiaan taipaleella Oxford-Destin-Oxford-Chicago-Oxford yhteensä noin 2100 mailia ehkä hieman ylikin. Kilometreissä tuo tarkoittaa noin 3400. Tunteja tien päällä vietin yhteensä puolentoista vuorokauden edestä, noin 34 tjsp. Kilsoihin tai aikoihin en laske kokemuksia paikallisliikenteessä, tai kauppareissuja destinissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti